tiistai 1. maaliskuuta 2016

Teema, maisema 1/6


Teemataiteilussa on maaliskuussa aiheena Maisema. En ole mikään maisemamaalari/piirtäjä. Kirjoitan maisemia mieluummin. Näistä kirjoittamistani tarinoista haluankin nyt piirtää/maalata maisemat näkyväksi. Tässä työssä olen käyttänyt kuivapastelliliituja.


RAKASTINKO




Blogissani Kultalankaa, hopeareunoja kirjoittelen näitä mielen maisemia. Useimmat niistä ovat melko synkkiä tarinoita. Osa on todellisuuteen pohjautuvia, osa alitajunnan tuotetta, tai sekoitus näistä molemmista. Minulla on viisiosainen sarja Surunauha, jonka maisemat nyt aion kuvittaa. Tässä ensimmäisen tarinan maailmaa. Surunauha: Rakastinko. Käy lukemassa tarina, jolloin kuvan maailma aukeaa paremmin.

9 kommenttia:

  1. Hieno aloitus. Maalaus herättää ajatuksia kuten sen kuuluukin tehdä, ja niin on hyvä.

    VastaaPoista
  2. Koskettava tarina ja maalaus antaa tarinalle oman ulottuvuuden.

    VastaaPoista
  3. Hienosti aloitit, tarinalle tulee samalla kuvitus. Miten niin, et osaa maisemia piirtää!

    VastaaPoista
  4. Kaunista ja koskettavaa.Jotenkin ajattelen tuota istuvaa naista ja tunnen tunteita hänen kauttaan.

    VastaaPoista
  5. Mielnmaisemien kuvitus on toisinaan raskasta, mutta samaan aikaan se tekee hyvää.
    Haikea kaipuu välittyy kuvastasi.

    VastaaPoista
  6. Hienosti mielikuvia ruokkiva työ, koskettavaa.

    VastaaPoista
  7. Vaikuttava tarina, rakkauden etsintää, yksinäistä istumista ja muistelua. Tunnelma välittyy kuvastasi.
    Hieno aloitus!

    VastaaPoista
  8. Tunnelmallinen, surullinen ja haikea tarina, jonka kuvaat kauniilla työllä. Upeita mielenmaisemia.

    VastaaPoista
  9. Olen samaa mieltä edellisten kommentoijien kanssa.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi