tiistai 29. marraskuuta 2016

Marraskuun teema, Ikkuna, Kollaasi



Tämäpä oli hankalaa
Yksi töistäni on poltettu
Yhdet ikkunat ovat ulkona säiden armoilla
Yksi ikkunateos virttyy ikkunassa
Yksi tulee ainakin osittain syödyksi
Viimeisimmän kanssa muuten vain hankaluuksia


Tästä tuli muutenkin minulle pakkomielle
Ikkunaa, ikkunan jälkeen
Kaikki erilaisia tekniikaltaan 
Käyttötavaltaan
Aloin askarteltemaan
Leipomaan
Vääntämään rautalankaa
Kokeilemaan asioita joita ei välttämättä 
Tähän kollaasin olisi tarvittu

Ehkä tarvitsin silti
Tulta ja tuulta
valoa ja pimeyttä
Aivojumppaa, jota tähden kanssa sain kunnolla urakoida
Olisinko voinut tehdä kollaasin 
 Helpommin

Kenties, mutta tässä se on
Muistaakaa
 Kahdesta ensimmäisestä teoksesta
On videokuvaa
Alkuperäisessä postauksessa

Kiitos tästä Teemasta
Otin siitä kaiken 
Mahdollisen irti




7 kommenttia:

  1. Kollaasista näkee, että olet paneutunut teemaan oikein ajatuksella. Monipuolisia ikkunoita, joihin olet nähnyt paljon vaivaa.
    Teemat ovat niin väljiä, että jokainen saa itse päätää haastavuuden, sinä olet tästä ansaitusti saanut papukaijamerkin!
    Onnittelut

    VastaaPoista
  2. Tässä on paljon eri näkemyksiä ikkunoista, olet paneutunut oikein perusteellisesti ja kunnolla tehtävään. Ajatuksia olet myös kertonut töiden vaiheista, se on hienoa. Todella upeita kaikki ikkunat. Onnittelen!

    VastaaPoista
  3. Hienoa että näet vaivaa,sillä hauskaahan tämän pitääkin olla ja kun itse tykkäät tehdä tavallasi se riittää ja me muut ihailemme täällä ruudun takana. Onnea papukaijasta ! :) Luovuus on lahja!

    VastaaPoista
  4. Marraskuu alkaa olla selätetty, kaikenlaisten tekniikoiden tekeminen on hieno juttu, luovuudella ei ole rajoja!

    VastaaPoista
  5. Ihana tuli kollaasistasi. Onnittelut papukaijamerkistä.

    VastaaPoista
  6. Onnittelut ja papukaijamerkki. Olet ideoinut ikkunasi niin hienosti ja kollaasi on loistava näyte siitä.

    VastaaPoista
  7. Upeaa, huikeita ideoita olet kehitellyt haasteeseen. Nähnyt paljon vaivaa ja saanut aikaiseksi paljon kaunista ja hyödyllistäkin. Onnittelut kauniista töistäsi ja kollaasista. Niin ja myös siitä ihanasta papukaijasta :-)

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi