lauantai 19. lokakuuta 2019

Makrameetaidetta

Askartelunohjaajaksi aikoinaan opiskellessani olen ensimmäisen kerran kokeillut makrameepunontaa. Olen varmaan senkin jälkeen niitä tehnyt, mutta en todella pitkään aikaan ole edes kokeillut uudestaan. Minusta kaikki makrameetyöt ovat jotenkin tylsiä, jos näin voi sanoa. niiden liika säännöllisyys on minulle vastenmielistä. Voiko noin pahasti sanoa?

Nyt kuitenkin olin erään naisryhmän kanssa pienellä kurssilla, mietin kyllä huvittaako minua edes mennä, mutta koska olin itse sen illan tavallaan järjestänyt, en voinut kieltäytyä menemästä. Vaihtoehtoina olivat pieni seinätekstiili, amppeli ja pöllö. No eipä kiinnostanut mikään noista. Yritin etsiä pinterestistä ideaa, eikä siellä ollut mitään joka olisi ollut mieleeni. Niinpä sitten, otin palikan ja lankoja, kiinnitin ne palikkaan ja aloin vaan tekemään miettimättä yhtään mitään. Voiko sillä tavalla tulla yhtään mitään? Yllättäen sain aikaan jotain mistä ei ole olemassa mitään mallia tai kuvia. Innostuin todella kovasti, ostin jopa loput langat jotka kerälle jäivät ja jatkoin kotona uusilla töillä. Taisin tehdä uutta makrameetaidetta. Kaiken lisäksi käytin kahta eri väriä töissäni, sitä harvemmin näkee missään mallikuvissa.

Ensimmäinen työ

Tässä ensimmäinen työ, joka on tehty kyseisellä kurssilla.
Työn leveys yläreunassa noin 50 cm, pituus noin 150 cm.
Langat alunperin 450 cm ja lanka taitetaan lankapariksi
joten lankaparin pituus noin 225 cm.



Minä yksinkertaisesti vain aloin punomaan kaksoistasosolmuilla
Siirtelin lankojen paikkoja satunnaisesti, kuitenkin symmetrisesti
keskeltä katsoen molemmilla puolilla.
Olen erittäin tyytyväinen tähän työhön.





Toinen työ

Ostin siis loput langat mitä edellisestä työstä jäi .
Kotona mietin, että mitäs nyt, mihin teen ja miten.
Työhuoneeni nurkassa on lojunut jo vuosia
ikkunankehys, jolle en ole keksinyt mitään käyttöä.
Nyt kokeilin miten se toimisi
makrameen kanssa.
Hyvin toimii!


Kehyksen leveys on 47 cm, korkeus 116 cm
Otin suurinpiirtein saman mittaiset langat
kuin ensimmäisessä työssäni on.
Mitään ajattelematta ja suunnittelematta
aloin jälleen tekemään.
Tällainen siitä sitten muotoutui.


Kolmas työ

Nyt olikin jo vaikeampi lähteä liikkeelle.
Kokeilin monia aloituksia  ja jatkoa.
Ei sitten millään meinannut lähteä liikkeelle.
Tarkoitus oli tehdä epäsymmetrinen työ.
Mustat ja valkoiset langat olivat myös aluksi epäjärjestyksessä.
Ei hyvä, aloitin ja purin - monta kertaa.
Lopulta tulin siihen tulokseen, että teen kuten edellä,
siirsin langat "järjestykseen" keskimmäisten lankojen molemmin puolin.
Puunoksa on tällä kertaa käytössä.
Langat hiukan pidempiä kuin aiemmin




Aluksi sekään ei tahtonut lähteä liikkeelle. 
Vähitellen alkoi työ muotoutua.
Tämä työ ei enää mennyt itsestään eteenpäin.
Tätä piti jo vaihe vaiheelta suunnitella 
samalla kun tein.
Monta kohtaa purin ja tein uudelleen.
Yli kymmenen tuntia kulutin aikaa tähän työhön. 
Nuo edelliset menivät muutamassa tunnissa.
Työn leveys ylhäällä 74 cm, pituus noin 135 cm

Yleensä makrameetöihin jätetään pitkät langat työn loppuun.
Minä punoin niin kauan kun lankoja riitti alaspäin.
Vaikka kuinka internetistä etsin,
en löytänyt mistään vastaanlaisia makrameetöitä.
Onko tämä ihan uusi  muoto?
Kaiken lisäksi sellainen,
ettei näille pysty edes ohjetta tekemään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi