keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Teemakuu taidetta


Kuulin kutsun
Otin paperin
Otin värit


Hallava Susi 
Haukahteli paperiin piiloutuneena
Kelmeänpunaisen kuun alla


Näillä välineillä sain
Suden esiin
Vasemmasta kädestäni
Tuli muotoonsa



Teemakuu taidetta

Teema jatkuu, vasurilla tehdään
Tässä materiaalit
Kuivapastellit



Mitä näistä syntyy?


Tutkailin paperia
Näin muotoja
Piirsin muotoja
Vähitellen syntyi Peikkomuori
Miksi hän on kyykyssä?
Pelkääkö taivaalla lentäviä tähtiä?
Odottaako hän jotain?
Mihin Muori on menossa?



tiistai 5. tammikuuta 2016

Teemakuu taidetta

Tammikuun teema, vain vasurilla

Teemakuussa viihdytään ja luodaan taidetta, jos ei osata se pian opitaan!
Ideoidaan yhdessä ja nautitaan tekemisen riemusta ja iloitaan luovuudesta.


En muista kenen blogin kautta olen aikoinaan löytänyt tällaisen kuukausittain tapahtuvan teemataitelun. Olen salaisesti ihaillut muiden töitä ja ajattelin, että voisin jolloinkin ottaa itsekin osaa. Noh, tällainen kuin vuodenvaihde, on melkoisen sopiva aika aloittaa jotain uutta. (Kestääkö tämäkin innostukseni kolme kuukautta kuten kaikki muutkin. Tästä asiasta bloggasin tänään viimeiseksi toisessa blogissani.) Joka tapauksessa yritän ainakin tämän kuukauden. Ja sattui ihan mielenkiintoinen haaste. Maalaa, piirrä, askartele ym vasemmalla kädellä mikäli olet oikeakätinen.

Ensimmäinen työni on todella vaatimaton. Nopeasti sutaistu vaikka siihen pari päivää meni, maalien piti kuivua välillä. 


Mitähän tämä yrittää olla? No mennään tekniikkaan ensin.
Akryylimaalit, punaista värjättyä sahanpurua ja kimalletta.
Keltainen Mikäliemutka on sotkettu paperille suoraan vasemmalla kädellä.
Siveltimellä sörkin keltaisten huippujen päälle sinistä.
Ripottelin punaista sahanpurua kaiken päälle.
Valkoista akryyliä vetelin pienellä siveltimellä.
Päälle ripottelin kimalletta.
Kaikki siis vasurilla.


Yritin kuvata korkeuseroja,
siis Yritin



Entä jos kuvan nostaa seinää vasten


Ei yhtään sen kummempi


Nimi? MikälieKeltainenMutka










keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Paperisydän

100 g Filona paperinauhaa
Puikko n:o 20
Puikot n:0 10

Luo 45 silmukkaa puikolle n:o 20


Neulo ainaoikein puikoilla n:o 10




Neulo noin 30 m
Päättele löysästi


Ompele aloitus- ja lopetusreunat yhteen


Putki


Tukirunko
Pätkä metallilankaa
tai valmis metallisydän



Ompele paperiputki metallisydämen ympärille


Lisää rusetti haluamastasi materiaalista


Alkuperäinen malli
hiukan muunneltuna